Työperäinen maahanmuutto

On täysin selvää, että suomalaisella hyvinvointiyhteiskunnalla ei ole tulevaisuutta ilman laajaa työperäistä maahanmuuttoa. Eläkejärjestelmä ja sosiaaliturva ylipäänsä on sidottu oletukseen joko korjautuvasta väestörakenteesta tai kiihtyvästä talouskasvusta. Niin kauan kuin materiaalisen ja taloudellisen kulutuksen kasvut ovat kytketty toisiinsa, jatkuva talouskasvu tuntuu vaikealta saavuttaa.¹ Nykyisellä syntyvyydellä väestörakenne ei korjaudu itsestään, joten tarvitsemme maahanmuuttoa.

Itsekkäästä näkökulmasta tämä ei ole lainkaan huono asia: suomalaisen nuoren kasvattaminen 25-vuotiaaksi maisteriksi maksaa n. 300 000 € Jos voimme saada fiksun ulkomaalaisen veronmaksajaksi, julkinen talous kiittää. Lisäksi älykkyys ja muu lahjakkuus ovat likimain normaalijakautuneita, eli Suomen populaatiosta kaikkein lahjakkaimpaan prosenttiin kuuluu 55 000 ihmistä. Siis yhden ikäluokan verran. Intiassa samaan prosenttiin kuuluu 14 miljoonaa ihmistä.² Miksi kisata pienestä lahjakkaimpien poolista, kun voisi tuoda Suomen palveluiden, koulutuksen ja rauhallisen työelämän piiriin 250-kertaisesti suuremmasta lahjakkuuspoolista väkeä?

Tämä siis puhtaasti taloudellisesta näkökulmasta, laskematta mukaan sitä miten monikulttuuriset tiimit ovat tehokkaampia, uudet perspektiivit rikastavat yhteiskuntaa ja ylipäänsä että meille täällä Euroopan peräkulmassa tekee hyvää nähdä muitakin.

Työperäinen maahanmuutto Suomeen on tehty vaikeaksi. Kun meille on makrotaloudellinen välttämättömyys saada Suomeen osaavaa työvoimaa, saatavuusharkinta, hitaat viisumiprosessit ja ulkomaalaisille kylmä kulttuuri pyrkivät aktiivisesti työntämään väkeä pois. Kaikki maahanmuuton prosessit tarvitsisivat rankkaa palvelumuotoilua ja ennen kaikkea omistajat.³ Nyt samaa soppaa hämmentää pahimmillaan kymmenkunta eri virastoa, joilla kaikilla on osaomistajuus pienestä palasta kokonaisuutta. Näin saadaan varmasti pirstaloitunut palvelupolku - siis jo ennen kuin yrittää tutustua suomalaisiin ja hankkia työpaikkaa.

Suomalaiset yritykset ovat häikäilemättömän ulkomaalaisvastaisia. Tutkimusten mukaan kielitaito on yksi keskeinen syy: Vuonna 2020 vain 25

% yrityksistä olisi valmis palkkaamaan työntekijän, jolla ei ole sujuvaa suomen kielen taitoa.⁴ Kulttuuritaustalla on myös väliä: valtioneuvoston vuonna 2022 tekemän selvityksen mukaan joka viides Aasiasta, latinalaisesta Amerikasta tai Lähi-idästä tullut työntekijä on kokenut syrjintää nykyisessä työpaikassaan, mikä on jopa kolminkertainen taso muihin ulkomaalaisryhmiin verrattuna. Kolmannes työnantajista ei palkkaa lainkaan tietyiltä alueilta tulevia.

Eivät työntekijäjärjestötkään sen parempia ole.⁵ Ihmiskauppavyyhdeissä on nähty, miten liitot välttelevät vastuutaan kaikkein haavoittuvimpien hyväksikäytöstä, jäseneksi.fi-palvelu on englanniksi parhaimmillaankin kryptinen ja suomalaisten oikeuksien valvonta tuntuu aina kiilaavan ulkomaalaisten palkanpoljennan ohi. Eikä edes aleta keskustella esimerkiksi ulkomaalaisten lääkärien täydennyskoulutuksesta.

Meidän on turha haaveilla kestävästä eläkejärjestelmästä ennen kuin työelämämme pystyy käsittämään ajatuksen ulkomaalaisesta työntekijästä.

Työelämään liittyy myös lukuisia muutosvoimia, joiden aiheuttaman muutoksen on myönteinen ja tavoiteltu tai etumerkki on vielä epäselvä ja vaikutettavissa. Näitä muutosvoimia on analysoitu tässä luvussa. Vihreästä siirtymästä näyttää tulleen pysäyttämätön voima EU:ssa, ja siirtymä on ottanut huomattavasti vauhtia ympäri maailman viime vuosina. Missiopohjainen liiketoiminta voisi osaltaan tukea vihreää siirtymää ja muiden viheliäisten ongelmien ratkaisua. Sukupolvien murros ja monimuotoisuus työelämässä tarkoittaa luovempia ratkaisuja jos se onnistutaan laajasti valjastamaan voimavaraksi. Digitalisaatio tuo mukanaan työn hybridisaation ja keikkataloustumisen joka voi tarkoittaa parempaa tai huonompaa työelämää kaikille.

Tunnistettujen ja käsiteltyjen muutosvoimien lista ei ole kattava, vaan pakostakin heijastaa pamfletin tekijöiden omaan työelämäkokemukseen liittyviä havaintoja.